Dialogiprojektin taustamateriaalit, osa 1: ekologiset kompensaatiot, ekopsykologia ja dialogisuus

Pohjustamme elokuussa alkavan Ekopsykologiadialogit ekologisista kompensaatioista – sarjan ensimmäistä dialogikertaa seuraavilla taustamateriaaleilla

Ekologiset kompensaatiot radikaalin ekopsykologian näkökulmasta

Teksti: Sini Forssell

Ihmisen toiminta jättää jälkensä. Yhteiskunnan kehityksen, edistyksen ja talouskasvun nimissä rakennamme uusia taloja, teitä, ostoskeskuksia ja teollisuuslaitoksia; louhimme ja hakkaamme luonnon ”resursseja”, patoamme, räjäytämme ja tuhoamme. Ekologisella kompensaatiolla pyritään korvaamaan tällaisten luonnon monimuotoisuudelle tai luontoarvoille aiheuttamaa haittaa kunnostamalla muualla sijaitsevia luontokohteita. Kompensaatiot ovat osa mitigaatiohierarkiaa, jossa pyritään ensisijaisesti välttämään tai minimoimaan luonnon monimuotoisuudelle aiheutuvia vahinkoja ja vasta viimesijaisena keinona tekemään kompensaatioita.

Kompensaatioita pidetään lupaavana luonnonsuojelun työkaluna, mutta niitä kohtaan on esitetty myös kritiikkiä. Keskeinen kysymys on voiko ekologisia systeemejä ymmärtää, hallita saati uudelleenrakentaa tällä tavalla. Biodiversiteettiä ja luontoarvoja on vaikea laskea ja muuntaa vaihdettaviksi yksiköiksi. On esitetty, että vaikka kompensaatioissa on taustalla hyvä pyrkimys, ekologiset ja markkinoiden toimintaan liittyvät realiteetit johtavat käytännössä siihen, että luonnon monimuotoisuudella käytävä kauppa on useammin haitallista kuin hyväksi. Luonnon monimuotoisuuden elementit eivät ole keskenään vaihdeltavissa eikä niiden rikkautta voida tavoittaa kaupankäyntimekanismeissa. Paitsi luonnon monimuotoisuuden laskemisen ja mallintamisen ilmeiset haasteet, tulee vastaan myös arvolatautunut kysymys siitä, mitä laskuihin valitaan ottaa mukaan. Vaikeammin numeraalistettavat arvot uhkaavat tällöin jäädä taustalle, esimerkiksi vanhan metsän arvo.

Ekologisten kompensaatioiden on katsottu myös edustavan kapitalismin ja uusliberalismin luonteeseen kuuluvaa paloittelua, erilleen irrottamista, kaiken elollisen teknistä manageroimista sekä kaiken latistamista abstraktiksi, hiljaiseksi, elottomaksi, ostettavaksi ja myytäväksi. Puhutaan ekofunktionaalisesta luonnosta, konstruktiosta jossa talouskasvu ja terveet ekosysteemit voidaan optimoida ja synkronoida teknisten asiantuntijoiden valvomien interventioiden avulla.

Radikaali ekopsykologia avaa mielenkiintoisia näkökulmia ekologisiin kompensaatioihin. Se haastaa tapamme ajatella luonnosta ja luonnonsuojelusta ja vie ajattelun ihmisen ja luonnon kokonaisvaltaiseen, ei vain materiaaliseen hyvinvointiin. Se rohkaisee tuomaan keskusteluun totutun, yksipuolisesti rationaalisen ajattelun rinnalle myös kokemuksellisempia näkökohtia. Radikaaliin ekopsykologiaan liittyy asioiden huolellinen tarkastelu kaiken tietämyksemme ja kokemuksemme valossa.

Radikaalin ekopsykologian viitekehyksen kautta ekologisiin kompensaatioihin kytkeytyy esimerkiksi seuraavia kysymyksiä:

  • Ekopsykologian keskiössä on luonnon ja ihmisen yhteys. Ihminen on luonnosta ja luontoa. Miksi siis tuhoamme luontoa? Tuhoaako ihminen luontoa, vai järjestelmä, jota toteutamme? Tuhoaisiko ihmisyydessään täysin kiinni oleva ihminen omaa kotiaan? Miksi kavahdamme luonnon suojelun kustannuksia, kun luonto on ainoa kotimme?
  • Radikaali ekopsykologia on kriittinen niitä systeemejä kohtaan, jotka tuhoavat ja latistavat elämää kaikissa sen muodoissa. Näin ollen edistyksen, teknologian, talouskasvun ja tehokkuuden palvonta tulee kriittisen tarkastelun alle. Näihin liittyy lupauksia, jotka ovat abstrakteja ja tulevaisuuteen suuntautuvia. Tämä kutsuu unohtamaan sen, mitä on nyt ja oikeasti, kokemusperäisen tietämisemme valossa. Radikaali ekopsykologia taas rohkaisee meitä avautumaan sille, mikä on, tässä ja nyt. Voimmekin kysyä, onko edistystä ja kehitystä tapahtunut? Onko ihmisten ja luonnon hyvinvointi lisääntynyt? Onko teknologian lupaus toteutunut?
  • Osaammeko enää ajatella muun kuin talouden tai hyödyn kautta? Onko ihminen omaa etua tavoitteleva ja laskelmoiva, vai onko tämä meille saneltu ajatusmalli joka uusintaa tietynlaista talousjärjestelmää ja ihmis- ja luontosuhdetta? Onko luonto typistynyt “ekosysteemipalveluiksi”?  Mitä muuta kuin talouskeskeistä ajattelua meillä voisi olla? Minkälaisen ajattelun tukahdutamme itsessämme? Miten voisimme saada kosketuksen eri lailla tietämiseen joka sisällämme on?
  • Jäävätkö sosiaaliset ja kulttuuriset arvot ja kokemukset sivuhuomautuksiksi keskustelussa ekologisista kompensaatioista? Saatetaan puhua tiettyjen elinympäristöjen hävittämiseen tai heikentämiseen liittyvistä sosiaalisista riskeistä, mutta ne typistetään usein terveys- tai elinkeinonäkökulmaan, esim. virkistysarvoihin, luontoretkeilyn terveysvaikutuksiin tai luonnosta riippuvien elinkeinojen harjoittamiseen. Radikaalin ekopsykologian kautta esille nousee kysymys ihmisen kiinnittymisestä ja sitoutumisesta tiettyyn paikkaan, maisemaan ja ekologiseen kontekstiin myös psyykkisesti. Miten käsittelemme mahdollisuutta, että yhden paikan luonnon tuhoaminen ja toisaalla toisen paikan kunnostaminen ohittaa tällaisen, mahdollisesti ylisukupolvisen kiinnittymisen paikkaan?
  • Radikaali ekopsykologia nostaa myös esille ekologian tavoin kokonaisvaltaisuuden ja kaiken yhteenkietoutuneisuuden. Tästä näkökulmasta voimme esimerkiksi kysyä, voiko luonnon tuhoutumista ylipäätään kompensoida? Voimmeko tuhota yhtäällä ja kompensoida toisaalla ja säilyttää eheän psyyken? Mistä kumpuaa ihmisen erikoinen kyky etäännyttää itsensä ympäristöstään?
  • Mitä kaikkea ”ekologista kompensaatiota” harjoitamme elämässämme? Kompensoimmeko todellisen ekologisessa kontekstissamme elämisen puutetta ja tuhoutuvan elinympäristömme aiheuttamaa tuskaa erilaisilla turruttamisen mekanismeilla, viihteestä ylikuluttamiseen? Miksi meillä on aina kiire?

 

Lähteet

Büscher, B., Sullivan, S., Neves, K., Igoe, J., & Brockington, D. (2012). Towards a synthesized critique of neoliberal biodiversity conservation. Capitalism nature socialism23(2), 4-30.

Fisher, A. (2013). Radical ecopsychology: Psychology in the service of life. SUNY Press.

Koh, N. S., Hahn, T., & Ituarte-Lima, C. (2017). Safeguards for enhancing ecological compensation in Sweden. Land Use Policy,64, 186-199.

Kovel, J. 2007. The Enemy of Nature. The End of Capitalism Or the End of the World? (2. laitos) London: Zed Books.

Nygren, N.V. (2015) Luontoarvojen kompensointi – ratkaisu suunnittelun umpikujiin? Yhdyskuntasuunnittelu53(3).

Thrift, N. (2005). Knowing capitalism. London: SAGE.

 

 

 

Dialogisuudesta

Pohjustamme elokuussa alkavan Ekopsykologiadialogit ekologisista kompensaatioista – sarjan ensimmäistä dialogikertaa seuraavilla taustamateriaaleilla

 

Teksti: Timo Järvensivu

Laadukas dialogi on yhdessä ajattelua – yhteisten merkitysten jakamista ja muodostamista. Sen avulla voidaan löytää uusia yhteisiä merkityksiä sekä tutustua toisiin ihmisiin ja rakentaa luottamusta. Dialogin tavoitteena ei ole päätöksenteko eikä ratkaisujen nopea kehittely; päätöksenteon ja nopeiden ratkaisujen tavoittelu voi päinvastoin jopa vaikeuttaa dialogissa tavoiteltavaa ymmärryksen laajentamista. Hyvä dialogi kuitenkin on luonteva osa laajempaa päätöksenteko- ja ratkaisuprosessia siinä vaiheessa, kun halutaan varmistaa että päätökset ja ratkaisut perustuvat laajaan tietämykseen ja yhteiseen ymmärrykseen.

Laadukas dialogi ei synny itsestään. Keskustelu voi joskus nousta dialogin tasolle luonnollisestikin – mutta liian usein keskustelut jäävät hyvistä aikomuksista huolimatta debatin tai löysän ajatustenvaihdon tasolle. Liian usein keskustelijat esittävät omia vain ajatuksiaan eivätkä kuuntele toisten ajatuksia. Dialogissa pyritään syventämään molempia: aktiivista toisten kuuntelua ja myös oman (sisäisen) äänen löytämistä ja rohkeaa käyttöä.

William Isaacs on tutkinut dialogia erilaisissa konteksteissa ja kirjoittanut tutkimustyönsä pohjalta kirjan Dialogi – Yhdessä ajattelemisen taito (2001). Kirjassa kuvataan tiiviisti laadukkaan dialogin lähtökohdat. Laadukkaassa dialogissa:

  1. Kuunnellaan toisia aidosti
  2. Puhutaan suoraan ja selkeästi
  3. Kunnioitetaan toisia ihmisinä (vaikka toisten ajatuksista ja teoista oltaisiinkin eri mieltä)
  4. Pysähdytään tarkastelemaan tilanteita, merkityksiä, oletuksia ja ennakkoluuloja

Näistä neljästä elementistä kolme ensimmäistä tulevat helposti mieleemme, kun haluamme kehittää dialogia. Kuuntelematta muita et voi tietää, mitä he ajattelevat. Puhumatta et voi ilmaista muille omia ajatuksiasi. Kunnioittaminen on perusta luottamukselle, että asioista voidaan puhua ihmiseltä ihmiselle, vaikka asioista oltaisiinkin eri mieltä. Listan neljäs tekijä – pysähtyminen – jää kuitenkin usein vähemmälle huomiolle. Pysähtyminen ei silti ole näistä tekijöistä vähäisin, vaan Isaacsin mukaan kenties tärkein. Pysähtyminen avaa aidon kuuntelun, auttaa puhumaan suoremmin ja selkeämmin, ja edistää keskinäistä kunnioittamista.

Pysähtyminen tarkoittaa tässä ensimmäisten reaktioiden pysäyttämistä sekä niiden tarkastelua ja esille nostamista. Emme voi välttää reaktioita, joita meissä nousee sekä kuunnellessamme että puhuessamme. Reaktiot nousevat totutuista ajattelu- ja toimintatavoista, ennakkoluuloista, tiedostamattomista oletuksista jne. Reaktiot nousevat alitajunnastamme, emmekä voi sulkea niitä pois päältä – alitajunta toimii nimensä mukaisesti tietoisen tajuntamme ulottumattomissa.

Vaikka emme voi kytkeä reaktioitamme pois päältä, voimme kuitenkin (yrittää) pysäyttää reaktion sen noustessa esille ja (yrittää) jättää toimimatta ilman harkintaa pelkän ensireaktion pohjalta. Kun pysäytämme ensireaktiot, voimme tulla niistä tietoisemmiksi. Pysäyttämällä reaktiot voimme huomata ne ja tarkastella niitä lähemmin: ”Mistä tämä reaktioni nousi? Mitä oletuksia, ennakkoluuloja tai totuttuja ajattelutapoja tämä reaktioni edustaa? Miksi reagoin sillä tavalla kuin reagoin?”

Laadukkaassa dialogissa ensireaktiot pysäytetään, mutta niitä ei piiloteta. Ne pysäytetään, niitä arvioidaan ja ne nostetaan esille. Niistä puhutaan ja niihin tutustutaan yhdessä. Ensireaktiot paljastavat keskustelun syvenemistä estäviä ennakko-oletuksia, epäluuloja, jne. Pysäyttämisen tarkoituksena ei siis ole piilotella reaktioita. Päinvastoin, tarkoituksena on nimenomaan tulla niistä tietoisiksi ja käsitellä niitä yhteisesti. Näin mahdollisuus yhteisen ymmärryksen syventämiseen paranee.

Halutessasi katso myös video: Dialogisuus ja dialogisuuden hyödyntäminen (esimerkki: koulumaailma), Timo Järvensivu. Videon pituus on noin 12 minuuttia, josta kannattaa katsoa ensimmäiset 8 minuuttia ja lopussa on lyhyt menetelmäesimerkki rauhanpiipusta. 

https://www.youtube.com/watch?v=qIJxBPPSITc