Ekologisesti ja psyykkisesti vahingollista elämää

Ekopsykologia näkee ihmisen ja luonnon hyvin- ja pahoinvoinnin toisiinsa kietoutuneina. Ympäristömme tuhoutuminen ja puutteellinen yhteys luontoon vaikuttaa hyvinvointiimme. Sama asia toisin päin: kun emme voi hyvin, käyttäydymme ekologisesti tuhoisalla tavalla. 

Ekopsykologit puhuvat turruttamisesta, ”numbing”. David Kidner pitää esimerkiksi (yli)kuluttamista ja viihdettä mekanismeina, joiden avulla pyrimme  lohduttautumaan, unohtamaan ympäristön tuhoutumisen tai kompensoimaan puutteita todellisten tarpeidemme kohtaamisessa ja niihin vastaamisessa. Jatkuva kiire tulee myös mieleen tällaisena mekanismina, jolla tukahdutamme epämääräisen tunteen siitä, ettei kaikki ole hyvin.  

Ympäristökysymysten parissa työskentelevinä näemme ympärillämme tehtävän paljon työtä kestävämmän elämäntyylin edistämiseksi ruoan, energian, liikkumisen ynnä muun saralla. Tutkijat ja päättäjät pähkäilevät esimerkiksi parhaita tapoja ohjata kulutusta kestävämpään suuntaan. Ekopsykologian näkökulmasta ratkaisu kytkeytyy kokonaisvaltaisempaan elämisen ja olemisen tapaan ja lähtee pysähtymisestä olennaisten hyvinvointiimme liittyvien kysymysten äärelle. Miksi minun täytyy tehdä tämä asia tai mennä tuohon paikkaan tai ostaa tuo tavara? Entä jos jättäisin tekemättä, menemättä tai ostamatta? Mitä kehoni ja sieluni sanovat tästä asiasta? Mihin minulla on kiire?

Kauppatieteilijät ekopsykologian jäljillä

Olemme taustaltamme kauppatietelijöitä, emme psykologeja emmekä ekologeja. Miksi olemme päätyneet perustamaan juuri ekopsykologisia näkökulmia käsittelevän blogin?

Tahoillamme olemme molemmat tutkineet talous- ja yhteiskuntajärjestelmän kestävyyttä – so. kestämättömyyttä. Tämä tutkimustyö ja myös osallistumisemme moniin kestävää hyvinvointia käsitteleviin poliittisiin ja filosofisiin keskusteluihin ovat johdatelleet meidät jakomielitautisten paradoksien jäljille:

Kansantalouden tasolla talouskasvua pidetään lähes yksinomaan positiivisena ilmiönä, mutta miksi talouskasvun myötä ekologiset tuhot vain jatkuvasti syvenevät ja mielenterveysongelmat leviävät ”hyvinvoivan” kansan parissa epidemian tavoin? Aineellinen hyvinvointimme voi olla ennennäkemätöntä, mutta olemmeko mieleltämme terveitä?

Organisoituessamme esimerkiksi yrityksinä, järjestöinä, tutkimus- ja koulutuslaitoksina ja vaikkapa poliittisina puolueina tiedämme, että toimintamme tulisi olla ”kestävää”. Miksi kuitenkin jatkuvasti käy niin, että organisaation välineelliset tavoitteet – voitontavoittelu, tämän tai tuon asian lobbaus, tutkimusrahoitus, koulutusohjelmien sisällöt, äänestäjien kosiskelu – alkavat ohjata toimintaamme ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden sijasta?

Yksilötasolla kaipaamme työtä, jossa saamme toteuttaa itseämme samalla kun ansaitsemme elantoamme. Kaipaamme ihmissuhteita, joissa meitä arvostetaan ihmisinä, sellaisina kuin olemme. Kaipaamme elämää. Mistä kuitenkin johtuu, että ravitsevan elämän hetket työelämässä, ihmissuhteissa ja elämässä ylipäänsä ovat ohikiitäviä hetkiä, enemmän poikkeus kuin sääntö?

Näiden paradoksien käsittelyyn löytyy taloustieteistäkin viitekehyksiä. Esimerkiksi ekologinen taloustiede tarkastelee taloutta osana ekologista ja sosiaalista ympäristöään. Taloustieteissä on myös tunnustettu ihmispsykologia talouden yhtenä ajurina. Taloustieteessä yleisesti käytettyjen tutkimusmenetelmien taipumuksena on kuitenkin käsitellä ihmistä mekanistisesti ja redusoida ihmiset irralleen ekologisesta ja sosiaalisesta kontekstistaan. Jäljelle jää pirstaloitunut ymmärrys terveestä yhteiskunnallisesta kehityksestä.

Etsintämme johtivat meidät lopulta – ensin Sinin, ja Sinin kautta myös Timon – ekopsykologisen kirjallisuuden äärelle. Ekopsykologiasta löysimme useita lupaavia näkökulmia kohtaamiemme paradoksien käsittelyyn.

Ekopsykologiasta uusia näkökulmia mielenterveyteen

Ekopsykologit yhdistävät mielenterveyden häiriöt tapaamme elää tällä planeetalla, niin suhteessa itseemme kuin ympäristöömme. Psykoterapeutti Andy Fisher kuvailee henkistä kärsimystä seuraukseksi kroonisesta ei-elämisestämme. Tukahdutamme elintärkeitä osia itsestämme ja energioistamme, ja elämme ylikorostuneesti järjen varassa, laiminlyömällä samalla kehollista kokemista, tunteita ja yhteyttä luontoon niin itsessämme kuin itsemme ulkopuolella. Tutkija David Kidnerin sanoin itse ihmisen olemusta uudelleenmääritellään teolliseen kontekstiin sopivaksi.

Samalla kun kohtelemme itseämme kaltoin, ympäristömme kärsii. Kun luontoympäristömme ei voi hyvin, mekään emme voi hyvin. Yritämme elää ns. normaalia elämää samalla kun joudumme kantamaan mukanamme tietoisuutta siitä, että kotimme ja samalla osa meistä on tuhoutumassa.

Mielenterveyden ongelmat ovat yhä yleisempiä. Esimerkiksi masennus on Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan maailmanlaajuisesti tarkasteltuna jo suurin työkyvyttömyyden aiheuttaja. Kulttuurimme korostaa onnellisuutta ja tuottavuutta, minkä kanssa masennus on kipeässä ristiriidassa. Masennus voi tuntua käsittämättömältä, suorastaan väärältä, kontekstissa jossa kaikki on materiaalisella tasolla hyvin.

Kenties radikaalin ekopsykologian näkökulma auttaa kysymään uusia kysymyksiä masennuksen ja muiden mielenterveyden häiriöiden syistä ja pohtimaan, mitä ne meille kertovat ja minkä pitäisi muuttua perustavanlaatuisesti jotta voisimme kokea olevamme täysin elossa.